Reissupäiväkirja: Tiistai 30.7

Hyvää huomenta Larch Hill! Tiistaina koitti toinen Larc Hill päivämme. Edellisiltaisen vaelluksen ja nihkeän telttayön jälkeen kömmimme ulos makuupusseistamme ja aloimme startata päivää pikkuhiljaa. Sää oli kaikkea muuta kuin irlantilainen, aurinko paistoi ja niinpä sateen haikilla kastelemat kengätkin saatiin laitettua kuivumaan.

Tiistain suurimmaksi missioksi olimme asettaneet ulkomaanprojektiin kuuluvan palvelutehtävän suorittamisen. Ollessamme jo keväällä yhteydessä Larch Hilliin, meille lupailtiin, että voisimme suorittaa tehtävämme siellä talkoohommien muodossa. Tarkkoja tietoja meillä ei tehtävästä vielä ollut ja edellisiltaiset hämmentävät puheet helikopterin maalauksesta (ks. edellinen postaus) saivat meidät odottamaan tehtävää kuumeisesti, mutta myös epäluuloisesti. Ja mikä olikaan totuus.... 

 ....Me todellakin pääsimme maalaamaan helikopteria! Kyseinen helikopteri oli rakennettu joulua varten, Joulupukin helikopteriksi. Niin, totta tosiaan, Irlannissahan ei juurikaan lunta sada, joten Pukin kulkuvälineeksi ei kelpaa reki, ja ketkäpä olisivat paremmin sopineet pelastamaan irkkulasten joulun kuin me Joulupukin kotimaasta paikan päälle saapuneet Suomitytöt :) Tunnit hurahtivat vikkelään maalia sutiessa. Keli oli edelleen mitä mahtavin, joten homman olisi hyvin voinut hoitaa myös ulkotiloissa, mutta kuten olimme huomanneet, säät ovat todella vaihtelevia, joten sisähalli oli kuitenkin turvallisin ratkaisu.

Illalla meidän oli tarkoitus päästä jousiampumaan, mutta jotenkin Larch Hillissä työskennelleet partiopojat, eivät tuntuneet olevan aivan työnsä tasalla, vaan he olivat jälleen kalenterissaan väärissä päivissä. Jousiammunta olisikin siis ollut mahdollista järjestää vasta seuraavana iltana ja koska se ei aikatauluumme sopinut, kaupattiin meille korvaavaksi aktiviteetiksi kiipeilyä. Valitsimme korikiipeilyn, mutta koska siihen oli vielä muutama tunti aikaa, lähdimme laittamaan ruokaa ja testailemaan piha-alueelle rakennettua esterataa. Ihan tuli amerikkalaiset armeijaleffat mieleen! Pakko kyllä myöntää, etteivät nuo flipflopit olleet mikään paras mahdollinen kenkävalinta, mutta minkäs mahtoi, kun kengät olivat edelleen kuivumassa :D

Aluelle oli rakennettu myös "Beaver Park" eli sudenpennuille suunniteltu "leikkipuisto". No pakkohan meidän oli sitäkin käydä testailemassa, varsinkin kun joukosta 4/5 on sudarijohtajia. Oli piristävää päästä keinumaan kuin muksuna konsanaan.

Illalla olikin sitten vuorossa sitä korikiipeilyä. Minulle, Satulle ja Essille kokemus oli aivan uusi, Noora ja Salli olivat päässeet hommaa jo Suomessakin kokeilemaan. Loistavasti sujui itse kullakin, vaikka jalat välillä tärräsivätkin ja tuntui, että yhtään koria ei kyllä enää saa laitettua. Ilta alkoi hämärtyä kiipeillessämme ja auringon laskiessa maisemat koripinon päältä olivat kuikeat, vaikkei niitä siinä juuri ihailemaan ehtinyt.  

Kiipeilykokemuksen jälkeen kapusimme korikiipeilyä ohjanneen verkkaripojan (okei, hänellä oli myös oikea nimi, Ryan, mutta upean asunsa vuoksi kutsuimme häntä verkkaripojaksi) innostamana mäelle, josta eteemme aukeni Dublinin kaupungin valojen loisto. Ei yhtään hullumpi näky! Väsyneinä, ja reidet maitohapoilla, siirryimme telttaan nukkumaan ja kertoilemaan juttuja, jotka saivat meidät pelkäämään, että Salkkari-Heiskanen hyökkäisi kimppuumme...

- Sanni