keskiviikko 21. elokuuta 2013

Reissupäiväkirja: Lauantai 3.8.

Lauantai, oi lauantai! Viimeinen kokonainen Dublin-päivämme. Allekirjoittanut vietti sen buranan voimin ja nokka tukossa, mutta siitäkin huolimatta, ehkäpä parhaimmat Irlanti-muistot ovat juurikin lauantailta. Ehkä siksi, että reissussa ollessa viime hetkillä tulee tarve todella ottaa kaikki kaupungista irti.

Aamu alkoi heti ihanasti, kun hostelliaamiaiselle oli katettu viikonlopun kunniaksi lettuja. Herkut kruunaantuivat suklaakastikkeella, banaaninpaloilla ja siirapilla, omnom ♥. 

Edellisenä iltana ennen nukkumaanmenoa olimme silmät lupsuen googlettaneet, mistä löytyisi sopiva pikkuinen rantakaupunki, johon voisimme lauantaina tehdä päiväretken. Lopulta kohteeksi valikoitui Dalkey, suloinen pikkukaupunki, josta emme tienneet etukäteen oikeastaan mitään. Kulkuvälineenä toimi tällä kertaa lähijuna Dart. Pysäkki oli vain kivenheiton päässä hostellistamme ja muutaman euron arvoisella lipulla saimme matkustaa edestakaisin. Olisiko homma enää helpommin voinut sujua?






Törmäsimme aluksi Dalkeyn linnaan, johon emme valitettavasti päässeet sisälle, koska sinne oli tulossa joku suuri turistiryhmä. Ystävällinen työntekijä kuitenkin antoi meille kaupungin kartan, johon oli merkitty vierailemisen arvoisia paikkoja. Eipä siis muuta kuin tossua toisen eteen (ihan kuin tällä reissulla ei vielä olisi yhtään kävelty...) ja askeleet kohti rantaa!


Upeaa toki oli myös se, että löysimme postilaatikon! Äidit, isit, toverit, kaverit, mummit ja kummit, saimme viimein korttinne jätettyä postin huomaan.








Dalkey oli juuri sellainen, kuin olimme toivoneetkin. Vieri vieressä suloisia mökkejä, jotka toivat mieleen Harry Potter -miljööt. Niitä Irlannille tyypillisiä kiviaitoja, merinäköaloja, pieniä puutarhoja. Juuri sellainen täydellinen pieni kaupunki, jossa elämä on ihanaa. Siellä olisi hyvin voinut viettää päivän, jos toisenkin ja juuri tähän pikkukaupunkiretkeen oli mahtava huipentaa Irlannin-matkamme. Ja mikä hienointa, bongasimme myös delfiinin, joka valitettavasti jäi ikuistamatta. 


Dalkeyssa herkuttelimme myös maailman suloisimmassa kahvilassa, jonka kurpitsakeitto ja tomaattimozzarellapiiras (kai muistin oikein?) osoittautuivat jymymenestyksiksi! Tunnelma oli kotoisa, hinnat edulliset ja eriparinen "vähän sinnepäin sisustus" oli kuin piste iin päälle :). 


Dalkeyssa vierähti aivan huomaamatta mone monta mukavaa tuntia. Hostellille palatessamme meitä odotti kammottava pakkausurakka, koska seuraavana aamuna tulisi huone luovuttaa sen verran ajoissa, että päätimme pelata varman päälle (onneksi teimme näin, terveisin Essille olisi ainakin voinut seuraavana aamuna tulla hoppu, siitä lisää myöhemmin...) Illan kuitenkin kruunasi illallinen legendaarisessa Hard Rock Cafessa, joka tietysti kuuluu jokaisen Dublin vierailija must-listalle. Ruokailun merkeissä tapasimme myös Irlantilaisia partiokontaktejamme, Jessicaa ja Liziä, joihin Salli oli tutustunut pari vuotta sitten Roverwaylla. Ilta sujuikin hyvän ruuan ja jutustelun merkeissä. Juhla-ateria oli myös omistettu Nooralle, joka seuraavana päivänä täytti huikeat kaksikymmentä vuotta :)

Loppuun tunnustettakoon vielä, illalla turistikadulla kulkiessamme bongasimme pubin terassilla ehdottomasti reissun eksoottisimmat partiolaiset: partiolaisiksi pukeutuneen polttariporukan! Että siitä vaan sitten omia polttareita suunnittelemaan....

Enää yhden päivän verran irkkumuisteloita jäljellä, voi kun pääsisi takaisin!

- Sanni 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti